Kuopio


1. Mistä olette tulleet? Kuolan Kaarti perustettiin alun perin Kuopiossa vuonna 2003 toimimaan kaartina larpeissa. Warhammer Live oli ensimmäinen tapahtuma, johon kaarti tiukan treenauksen jälkeen osallistui. Sittemmin kaarti on osallistunut kaikkiin sotahuutoihin ja onpa entisiä kaartilaisia ollut muodostamassa myös useampia muitakin ryhmiä. Viime vuosina kaartin taisteluvahvuus on vakiintunut reiluun kolmeenkymmeneen henkilöön. 2. Oliko ryhmällänne esikuvia tai onko niitä ajan myötä […]

Kuolan Kaarti -ryhmähaastattelu