Glooria


Hurtta mitalit

Hurttaristeissä eri asteita kuvaa hurttien symboliset kolme väriä. Musta kuvaa tyhjää taulua (symboliikka talonpojista), jolla hurtta on ottanut ensimmäiset askeleensa ja saanut tunnustuksen hyvin tehdystä työstä. Se kuvaa myös kuuliaisuutta, pyyteettömyyttä ja nöyryyttä. Keltainen (hunaja) kuvaa optimismia ja rentoa asennetta, jolla hurtat lähtevät seikkailuille matkaan. Punainen (veri) on kuninkuuden, voiman ja raivoisan hurttamaisuuden symboli, joka kuvastaa myös suojaa pahalta, sairaudelta ja epämukavilta asioilta.

Musta Hurttaristi


2016 jaettu ensimmäisen kerran 12 kappaletta
2017 4 kappaletta

Keltainen Hurttaristi

2017 jaettu ensimmäisen kerran 2 kappaletta

Punainen Hurttaristi

Ei vielä jaettu

 

Graalin ritariristissä puolestaan yhdistyy kaikki nämä värit ja se kuvastaa että tämän kantajassa yhdistyy nämä kaikki edellämainitut hyveet yhteen.

Graalin Ritariristi
2016 jaettu ensimmäisen kerran 1 kappale
2017 1 kappale

 

Graalin malja

Graalin malja, joka on hurttien kallein aarre. Se on symbooli oikeamielisyydelle, ystävyydelle ja “ketään ei jätetä” -asenteelle. Hurtat kannustavat ja puolustavat heikompiaan, ja ovat valmiita uhraamaan itsensä yhteisen hyvän puolesta. Graalin malja jaetaan hurtalle, joka on omalla toiminnallaan vuoden aikana eniten osoittanut olevansa oikeutettu puolustamaan ja suojelemaan hurttien syvintä ja tärkeintä ajatusta. Esimerkkejä tästä toiminnasta, on aina kannustava ja hyvä asenne ryhmäläisiä ja ryhmän ulkopuolisia ihmisiä kohtaan. Talkoiden, tapahtumien järjestäminen tai ihmisten motivointi erilaisiin tapahtumiin. Yleinen hunajointi ja tsemppaus-asenne muita kohtaan.

Jaettiin ensimmäisen kerran 2015

Vuoden Terra

Nahkainen käsibuckleri, jossa graalin malja. Tunnustus, joka jaetaan Sotahuudon aikana tehdyistä uroteoista. Millään muulla tekemisellä tai suorittamisella ei ole merkitystä, vaan tunnustus jaetaan ainoastaan vuoden kohokohdan Sotahuudon perusteella. Tunnustus jaetaan sisukkuudesta, muiden tsemppaamisesta ja hyvän hengen ylläpitämisestä ryhmän (sekä mahdollisesti muiden ryhmien) sisällä. Epäitsekäs toiminta ja muiden auttaminen ja jaksamaan kannustaminen ovat hyveitä, joita hurtissa arvostetaan.

Jaettu ensimmäisen kerran 2015

 

Ryhmäkohtaista glooriaa

Suurin hurttien taisteluvahvuus: 52 Sotahuuto 2016
Mitalisijoilla: 3. Sotahuuto 2015, 1. Sotahuuto 2017
Korkeiten sijoittunut oman Sotahuuto armeijan sisällä: 2009, 2010, 2014, 2015, 2017
Sotahuuto voittaneessa armeijassa: 2013, 2017

Aika
Tapahtuma / Vahvuus / Sijoitus
2017
29.06-1.07. Sotahuuto / xx / xx
NoxBo / xx
2017
 21.-23.07.  Sotahuuto / 35 / 1
2016
22.-24.07. Sotahuuto / 52 / 21
20.-22.05. NoxBo / 15
2015
14.-16.08. Sotahuuto / 42 / 3
12.-14.06. Noxbo / 20
2014
01.-13.07. Sotahuuto / 19 / 9
09.-11.05. Noxbo / 11
2013
02.-04.08. Sotahuuto / 13 / 8
2012
13.-15.07. Sotahuuto / 11 / 10
2011
08.-10.07. Sotahuuto / 14 / 13
2010
02.-04.07. Sotahuuto / 22 / 15
28.-30.05. Kreikan armeijakunnan treenileiri
15.-16.05. PK-seudun ryhmätreenipäivät vol. 3
2009
13.-15.11. Ruton Iso treenileiri
03.-05.07. Sotahuuto / 14 / 17
27.06. Hurttien treenipäivä II
01.06. Hurttien treenipäivä I
18.-19.04. PK-seudun ryhmätreenipäivät vol. 2
20.-22.03. Perkeleen treenileiri
2008
21.-23.11. Oriveden treenileiri vol. 4
Syksy Ensimmäiset treenit Lahden 8-sali
Sotahuudon jälkeen Graalin Hurtat perustettiin