Draakin Vapaakomppania -ryhmähaastattelu


1. Mistä olette tulleet?
Draakkien alkuperä on Turussa, mutta tarkoitus olisi levittää laajemmallekin Suomeen. Turussa ei ollut erityisen aloittelijaystävällisiä ryhmiä, ja haluttiin madaltaa kynnystä tulla treeneihin mukaan. Ryhmän ovat perustaneet Jenna Qvickman, Bunkkis ja Ian Perring.

2. Oliko ryhmällänne esikuvia tai onko niitä ajan myötä tullut?
Muerte auttanut Draakit alkuun niin varustusten, treenien ja tapahtumien kanssa. Saamme Muerteltaisilta edelleen neuvoja ja apua varusteiden ja aseiden rakentamisessa. Ystäväryhmäksi Draakit näkevät Graalin Hurtat, jossa aloittelijaystävällisyys näyttelee merkittävää osaa niinkuin Draakkienkin olisi tarkoitus.

3. Mikä on ollut haasteellisinta ryhmän toiminnassa?
Porukan vaihtuvuus on ehkä suurin haaste. Aloittelijat vaativat paljon ohjausta, ja kaikki eivät aina tule välttämättä toimeen keskenään.

4. Entä onko jotain oleellista muuttunut ryhmässänne perustamisen jälkeen?
Kaikki? 2016 ja 2017 välillä ryhmän jäsenten vaihtumisprosentti oli 100. Sotahuudon 2017 jälkeen Draakeja on johtanut Emmi (mämmi) Turila ja Jere (mado) Stenius. Myös logistiikan taso on noussut uusien varusteiden ja ajokortillisten henkilöiden kautta, aseistusta on kertynyt runsaasti lisää sekä hieman panssaria, ja meillä on myös joitakin vakijäseniä vaikka ryhmään saa edelleen tulla ja siitä saa lähteä vapaasti. Ryhmän koko on myös kasvanut ja on luultavasti kasvussa.

5. Millaiseksi luonnehtelisit teidät ryhmänä juuri nyt?
Draakit ovat avoin ryhmä, jonne kuka tahansa haluava pääsee. Draakit ovat muuttuva ryhmä jonka kokoonpano vaihtuu jäsenten tullessa ja mennessä miten mielivät. Ryhmä on toistaiseksi ollut melko hupi- ja elämyspainoitteinen. Olemme tuoneet sohuun ensikertalaisia jotka eivät ole aiemmin juuri boffanneet, mutta kannustamme porukkaa myös treeneihin ja voimme tarjota sinne myös lainavarusteita turun alueella.

6. Onko jotain erityistä seikkaa miten olette vaikuttaneet skenen kehittymisessä?
Eip.

7. Millaiset ovat tilanteet tai paikat missä ryhmänne pääsee loistamaan?
Paikkaavat aukkoja rivissä ja mukautuvat tilanteisiin.

8. Minkä muiden ryhmien kanssa on ollut antoisinta taistella?
8.1 – Vastaan: Draakit eivät oikeastaan yksinään taistelleet tiettyä joukkuetta vastaan itsenäisenä yksikkönä, mutta usein supportin roolissa yritämme parhaamme mitä tahansa joukkuetta vastaan.

8.2 – Puolella: Graalin Hurtat, Valdyr, Muerte, Uudenmaan Liiitto, Goblinit sekä Jeesukset ovat olleet hyviä taistelukumppaneita.

9. Mikä tai mitkä ovat ryhmänne vahvuuksia?
Monipuolisuus. Emme ole tarpeeksi raskas ryhmä suoraan linjaan, mutta emme ole puhtaasti skirmiryhmäkään. Voimme mukautua hieman kumpaankin vaihtamalla aseistusta.

10. Mikä tai mitkä ovat ryhmänne heikkouksia?
Rautaisen kokemuksen puute sekä panssarin vähäisyys.

11. Minne olette menossa ja miten sinne pääsette?
Draakkien on tarkoitus jatkossakin olla matalan kynnyksen joukkue, joten perus rivijäsenten kokemus ja pelisilmä tulee olemaan aina vaihteleva ominaisuus. Varusteita aiomme kuitenkin päivittää seuraavan vuoden aikana, erityisesti rakentaa lisää panssaria.

12. Sotahuuto
12.1 – Mieluisin vihollinen:
UlfnarNorppasoturit, Etelän imperiumi.

12.2 – Mieluisin liittolainen: Graalin Hurttien, Muerten ja Valdyrin kanssa taistelu on ollut antoisaa, mutta olemme avoimia taistelemaan varmasti minkä tahansa ryhmän kanssa. 

Tekniset tiedot:

Taisteluvahvuus ja jäsenmäärä: 10 [15]
Ryhmän koko vaihtelee vaihtuvien rekryjen myötä.

Ryhmän juuret:
Suunniteltu 2014
2015
Draakin Vapaakomppania
2018 ryhmän jäsensisältö täysin uudistunut

Ominaisin taistelutyyli: Hybrid

Panssarointi: Kovin kevyt. Ainakin toistaiseksi

Treenaus: Draakit on suunnattu nimenomaan niille, jotka eivät ole ennen bofferia nähneet, mutta erityisesti Turussa raahaamme jäsenemme myös treeneihin. Muutama meistä käy treeneissä vakituisesti.

Kotipaikka: Turku

Jäseniä muissa kaupungeissa: Naantalissa ja Oulussa.

Rekryt, kyselyt ja lisätietoja? Yhteyttä voi ottaa kuka vain pelotta!
Emmi Turila, 0440533666, Discord Mämmi#9662
Yhteydenotot mieluiten whatsappin tai discordin kautta!

Draakkien pääasiallinen kommunikointi on siirtynyt Discordiin, sinne saa kutsun kysymällä! Draakeilla on myös yksityinen Facebook-sivu, jolle pääsee kysymällä, eikä siihen liittyminen velvoita mihinkään. Päivitämme sinne erityisesti sotahuudon lähestyessä.

Haastattelun päivitti: Ryhmän huollon ja logistisen puolen johtaja (Emmi) sekä ryhmän komentaja (Jere).

Alkuperäiseen haastatteluun 2017 vastasi: Ryhmän perustaja (Jenna) ja entinen kakkoskomentaja (Salla)

Draakin Vapaakomppania, Sotahuuto 2018, Hämeenlinna

Draakit, Turku

Draakin Vapaakomppania, Sotahuuto 2015