Valdyr -ryhmähaastattelu


1. Mistä olette tulleet?
Suurin osa joukkueesta tulee pääkaupunkiseudulta. Eniten ihmisiä on tullut Etelän Imperiumista, Turentaliasta ja Ulfnarista. Joukkueeseen on tullut myös monia kokonaan uusia boffaajia. Isolla osalla joukkueesta on yhteistä kaveriporukkaa myös joukkueen ulkopuolella. Haluttiin perustaa joukkue, jonka perustana on hyvä ryhmähenki. Ryhmää alettiin kokoamaan loppukesästä 2016 mm. Nicon toimesta.

2. Oliko ryhmällänne esikuvia tai onko niitä ajan myötä tullut?
Viikingit, Skyrim ja muu fantasiahörhöily.

3. Mikä on ollut haasteellisinta ryhmän toiminnassa?
Kaiken alusta asti suunnittelu ja tekeminen (vaatteet, aseet, panssarit, lippu yms). Erityisesti ensimmäisissä treeneissä aseista oli pulaa. Onneksi ryhmässä on hyvä talkoohenki ja autamme toinen toisiamme. Tekemällä on opittu paljon. Joukkueemme alkaa myös olemaan surullisen kuuluisa lukuisista loukkaantumisista.

4. Entä onko jotain oleellista muuttunut ryhmässänne perustamisen jälkeen?
Ryhmän koko on kasvanut paljon odotetusta määrästä. Yksi johtajistamme pääsi ulkomaille vaihtoon pian joukkuetoiminnan käynnistymisen jälkeen. Myös heittokeihäsdesign on muuttunut matkan varrella monta kertaa.

5. Millaiseksi luonnehtelisitte teidät ryhmänä juuri nyt?
Joukkueella on todella hyvä ryhmähenki, taistelemme tosissamme mutta osaamme myös nauraa kommelluksille. Kokeneimmat boffaajat joukkueestamme opettavat hyvin uudempia harrastajia.

6. Onko jotain erityistä seikkaa miten haluaisitte vaikuttaa skenen kehittymiseen?
Heittokeihäämme ovat herättäneet niin ihastusta kuin kummastustakin, mm. suuren kokonsa takia. Toivomme lisäävämme positiivista mielikuvaa jousista, mm. parantamalla jousien turvallisuutta. Joukkueemme käyttää nuolissaan sohun minimimittoja isompia nuolen kärkiä sekä suosittelemme silmikollista kypärää tai suojalaseja yleisen turvallisuuden vuoksi.

7. Millaiset ovat tilanteet tai paikat missä ryhmänne pääsee loistamaan?
Toimiessaan linjan tai kentän reunalla. Olemme käyneet joukkueena vasta yhdessä tapahtumassa, joten tarkemmin emme osaa vielä vastata tähän kysymykseen. Toivomme erottuvamme positiivisella tavalla muista joukkueista.

8. Minkä muiden ryhmien kanssa on ollut antoisinta taistella?
8.1 – Vastaan: Uudenmaan Liitto ja El Muerte.

8.2 – Puolella: Uudenmaan Liitto, Etelän Imperiumi ja RiskiRetkeläiset.

9. Mikä tai mitkä ovat ryhmänne vahvuuksia?
Loistava ryhmähenki, projektiilisade ja se, ettemme ota itseämme liian vakavasti.

10. Mikä tai mitkä ovat ryhmänne heikkouksia?
Pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat… ja nilkat. (Loukkaantumisia on ollut paljon)

11. Minne olette menossa ja miten sinne pääsette?
Haluamme joukkueen, jossa kaikilla on kiva boffata. Vietämme aikaa yhdessä myös treenien ulkopuolella. Menestyskin on tervetullutta.

12. Sotahuuto
12.1 – Mieluisin vihollinen: Uudenmaan Liitto, Perkeleen Kohortti ja Etelän Imperiumi.

12.2 – Mieluisin liittolainen: Maahinkainen, Uudenmaan Liitto, Rotat ja Etelän Imperiumi.

Tekniset tiedot:

Arvioitu taisteluvahvuus ja jäsenmäärä: 20 [28]

Ryhmän juuret:
2017 Valdyr

Ominaisin taistelutyyli: Harvahko muodostelma ja projektiilisade

Panssarointi: Keskiraskas

Treenaus: Omia treenejä Helsingissä mahdollisuuksien mukaan viikottain. Toisinaan yhteistyötä Uudenmaan liiton ja RiskiRetkeläisten kanssa. Yksittäiset henkilöt ovat käyneet myös pk-seudun yleisissä treeneissä.

Kotipaikka: Helsinki.

Jäseniä muissa kaupungeissa: Espoo, Vantaa ja Tuusula.

Rekryt, kyselyt ja lisätietoja? Rekrytoimme uusia jäseniä tapauskohtaisesti. Joukkueen yhteyshenkilönä toimii Nico Vallenius.

Haastatteluun vastasi: Royal shieldmaidens and a couple of archers. Aka Valdyrin kauniimpi puolisko. (Siiri, Sonja, Minna, Mari, Anni)

Valdyr, PK-seutu

Valdyr, Kuvaaja Jere Savin, Hornankattila 2017