Harmaasudet -ryhmähaastattelu


1. Mistä olette tulleet?
Harmaasudet ry on liveroolipeli- ja historianelävöitysyhdistys, jossa on noin sata jäsentä ja monipuoliseen toimintaamme kuuluu mm. elävöitysmatkoja ulkomaille, käsityötalkoita ja viikottaiset teräsmiekkailutreenit. Harmaasudet ovat boffanneet pk-seudulla yhdessä jo legendaarisesta vuodesta 1994 alkaen, joskin vaihtelevalla aktiivisuudella. Harmaasudet kutsuttiin vastavuoroisesti mukaan ensimmäiseen Sotahuutoon vuonna 2005 yhdeksi katolisten pääryhmäksi, koska vuonna 2004 Maahinkaiskaarti vieraili Harmaasusien järjestämässä isossa bofferointilarpissa.

Ryhmässä muistellaan yhä lämmöllä Vuoden 2005 SoHua, jonka ekan skenaarion alussa oli puoli tuntia larppausta. Meillä oli silloin hahmonimet ja temppeliritaritabardit. Lämpimiä muistoja tulee mieleen myös vuoden 2007 Sotahuudosta, jossa joku kuolalainen asettui mutalammikkoon makaamaan, jotta neidot pääsivät kävelemään lammikon yli.

Meillä on ollut Sotahuudossa vaihteleva viitekehykseen sopiva ryhmän nimi ja vuonna 2014 osallistuimme Fähnlein Papageissa, eli isossa Landsknecht-ryhmässä.

2. Oliko ryhmällänne esikuvia tai onko niitä ajan myötä tullut?
Harmaasudet ovat esikuvia! No joo, vakavammin ottaen Harmaasusilla on paljonkin historiallisia esikuvia, unohtamatta tietenkin populaarikulttuurin helmiä kuten Conan barbaaria.

3. Mikä on ollut haasteellisinta ryhmän toiminnassa?
Haasteellisinta ryhmän toiminnassa on boffauksen treenaamisen lisäksi Sotahuudon nuolitarkastukset sekä liian nopeasti kehittyvä bofferiteknologia.

4. Entä onko jotain oleellista muuttunut ryhmässänne perustamisen jälkeen?
Vanha sananlasku kertoo, että likaisten hippien vaihtuvuus on pieni. Pääosin Harmaasusien sotahuutoposse koostuu vuosi toisensa perään samoista naamoista. Joskus joku jää pois tai tulee muutama uusi tyyppi. Harmaasudet on hyvin viitekehys-orientoitunut ryhmä, joten yleensä valitsemme jonkin viitekehykseen soveltuvan ryhmäkonseptin ja menemme sillä. Landsknecht-vuosi oli suurin erikoisuus, kun sulauduimme muiden ryhmien kanssa, harjoittelimme keihäsmuotoja ja opettelimme laulamaan.

5. Millaiseksi luonnehtelisit teidät ryhmänä juuri nyt?
Harmaasudet ovat anarkosyndikalistinen kommuuni rennolla meiningillä, jonka vankka kokemus Sotahuudoista ja elämästä auttaa ottamaan etäisyyttä bofferointitapahtumiin. Emme ole kilpailuhenkisiä, ja tykkäämme perseillä – tästä huolimatta olemme kuitenkin osallistuneet Sotahuutoon erittäin uskollisesti, muutamaa poikkeuksellista vuotta lukuunottamatta.

6. Onko jotain erityistä seikkaa miten olette vaikuttaneet skenen kehittymisessä?
Ennen ensimmäistä Sotahuutoa, vuosina 2003-2004 järjestettiin muutamakin iso fantasiataistelu -liveroolipeli, jotka nähdäksemme ovat vakiinnuttaneet isojen bofferitaistelutapahtumien asemaa Suomessa. Yksi näistä peleistä oli Harmaasusien järjestämä Faravia 2. Harmaasudet ovat myös omalla esimerkillään ja ohjeillaan vaikuttaneet Sotahuutoskenen pukeutumiseen. Vuonna 2010 järjestimme Sotahuudon, johon tuotettiin mittava taustatarina videoineen, blogeineen ja armeijoiden sankareineen. Armeijoiden päivähoitohenkilöt nykyisessä muodossaan esiteltiin vuonna 2010. Myös ryhmien varustepalkinto jaettiin ensimmäisen kerran Harmaasusien järjestämässä Sotahuudossa.

7. Millaiset ovat tilanteet tai paikat missä ryhmänne pääsee loistamaan?
Saavutuksiamme ovat mm. pukupalkinnon voittaminen sekä paskaisuuden estetiikan huippuunsa hiominen. Loistamme hengennostatuksissa, kesäteatterissa, lauluissa ja ruokatarjoiluissa. Taistelukentällä erikoisosaamisalueemme on jousiammunnassa, esitaisteluissa ja monipuolisena tukiryhmänä toimimisessa.

8. Minkä muiden ryhmien kanssa on ollut antoisinta taistella?
8.1 – Vastaan: Kaikkia ryhmiä vastaan on ollut antoista taistella, mutta toki pidämme eniten ryhmistä, jotka laskevat osumat ja osaavat tappaa jousiampujat kohteliaasti.

8.2 – Puolella: Sotahuudon yksi ylivoimaisesti viihtyisimmistä paikoista on Kuolan ja Maahinkaisen pylly. Erikoismaininnan saavat myös Turentalia ja Valkoinen Komppania, joiden kanssa toteutettu Landsknecht-projekti tuo vieläkin hymyn huulille.

9. Mikä tai mitkä ovat ryhmänne vahvuuksia?
Jouset ja metsäskenaariot, etenkin kun on tarpeeksi mustikoita.

10. Mikä tai mitkä ovat ryhmänne heikkouksia?
Boffaus. Kentällä valtavien aukkojen paikkaus pienellä ryhmällä.

11. Minne olette menossa ja miten sinne pääsette?
Itä-Eurooppaan takaisin simatynnyrien äärelle! Haluamme myös yhdistyksenä tehdä korkealaatuista historianelävöitystä. Minardilin postaus 1.4.2016 Sotahuudon foorumille kuvaa ryhmämme tavoitteita.

12. Sotahuuto
12.1 – Mieluisin vihollinen: Virolaiset elävöittäjät! Service Orc Service! Tura! Valkoinen Komppania! Maa-ampiaiset, nestehukka ja lehmänpaska!

12.2 – Mieluisin liittolainen: Perkeleen Kohortti, Turentalia, Kuolan Kaarti, Valkoinen Komppania

Tekniset tiedot:

Taisteluvahvuus ja jäsenmäärä: 10+[100]
Yli sadasta harmaasudesta yleensä saadaan rekrytoitua n. 10+ taistelijaa.

Ryhmän juuret:
1994 Harmaasudet
Harmaasusien nimihistoria Sotahuuto -tapahtumassa:
Sotahuuto 2005 Temppeliritarit -teemainen ryhmä.
Sotahuuto 2007 Compagnie de la Coeur.
Sotahuuto 2008 Likainen Druzina.
Sotahuuto 2009 Pikardian Vapaan Hengen toverit.
Sotahuuto 2010 Harmaasudet toimi Sotahuudon järjestävänä tahona.
Sotahuuto 2011 ΚΑΚΟΊ ΡΩΜΑΊΟΙ
Sotahuuto 2013 Likainen Druzina teki paluun.
Sotahuuto 2014 Harmaasudet osallistui osana Fähnlein Papagei -ladsknechtryhmää.
Sotahuuto 2015 Robban Hood ja iloiset veikot.

Ominaisin taistelutyyli: Koira.

Panssarointi: Muodikkaasti teeman ja aikakauden mukaisesti, vaihtelee keskiraskaasta raskaaseen.

Treenaus: Viikottaiset treenit teräsaseilla joka ti klo 17-20 Oulunkylän nuorisotalolla. Elävöitystapahtumissa järjestämme jousiammuntatyöpajoja lapsille.

Kotipaikka: Pk-seutu / Helsinki

Jäseniä muissa kaupungeissa: Hyvärilän isäntä. Jalat Turussa, kädet Virossa. Vieraileva unkarilainen miekkamestarinna Györistä.

Rekryt, kyselyt ja lisätietoja? Harmaasudet ry, tiedotus@harmaasudet.fi www.harmaasudet.fi

Haastatteluun vastasi: Haastatteluun vastasivat Lopella Harmaasudet ry:n kevätvaelluksella kansainvaelluskomissaari, taisteluvastaava, näyttämötaistelutirehtööri, riemuamiraali, netti keisari, tiedottaja ja puheenjohtaja. Hyödytön paladiini nukkui.

Harmaasudet, PK-seutu

Harmaasudet, Kuvaaja Maria v H, Sotahuuto 2015 Raasepori